sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Keravan lukion Wanhat 2015

Nyt vasta pääsin päivittelemään kuvia Wanhojen tansseista, kun on ollut vähän kiire. Mutta siis wanhat meni ihan hyvin. Tanssin tosin vaan torstaina, kun Risto tuli jo vissiin tiistaina kipeeksi ja keskiviikkona jo kuumeessa, niin just ja just jakso torstainakaan tanssia. Eihän se esitys kommelluksitta mennyt: Millon meinas mekko tipahtaa vähän turhan alas, millon meni tanssiaskeleet sekasin. No, pääasiassa kaikki meni ihan hyvin vaikka mua jännittikin aivan hulluna. Tuli siinä samalla nähtyä vähän vanhojakin tuttuja Keravan Wanhassa Pappilassa käynnin ajoilta. Sanomattakin selvää varmaan, että jäin vähän suustani kiinni esityksen jälkeen. Nopeesti sekin päivä kyllä meni, vaikka sinä aamuna tuntukin, että aika mateli kun etana tervassa. Mutta joka tapauksessa, tässä niitä kuvia. Nauttikaa =)





Väsynyt kuvaamiseen jo vissiin xD





Hakuvalssi isänkaa :P
Tässä ne kuvat nyt oli. Yritin seuloa ne parhaimmat kun siskoni joka toimi kuvaajana innostu vähän liikaa xD. Nyt oon joka tapauksessa Rukalla, koska hiihtoloma alkoi. Pistän täältä kuvia tulemaan myöhemmin! Huomenna laskettelemaan! Jee! ^^ Nähdään taas!
~Julia

tiistai 3. helmikuuta 2015

I don't give a damn what you think





Varoitus: Avautumispostaus tulossa eli jos et kestä, niin älä lue!

Tää on taas näitä päiviä ku pää hajoo totaalisesti. Luulin et lukiossa vois tulla asiat sanomaa päin naamaa mut näköjää ihmiset ei oo kasvanu yhtää sieltä peruskouluajoilta tai on liian pelkureita siihen. Ja mua syytetää kaikesta kuinka mustamaalaan ihmisiä ja puutun muiden asioihin ym. Ei oo paljon varaa sanoo kun ite tekee ihan samaa ja vielä pahemmin. Ja mä en sentää valehtele muiden tekemisistä. Ai että mulla alkaa tosissaan mennä nyt hermo. Vois nyt taas sanoo tähän välii tän gliseisen: Hankkikaa elämä! Siin kohtaa teil ois oikeesti jotain puhuttavaaki, muuta kun mitä mä omalla elämälläni teen.
Ja toinen on se, että mua väitetään playeriksi. Saanko kysyä hyvät ihmiset: Millähän perusteella? Ja ei, mä en ole pettänyt yhen ainoatakaan mun eks poikaystävistä vaan ollut lojaali loppuun asti! Jos mua ei uskota, ni heiltä voi kysyy jos asia vaivaa noin ****n paljon! Lakatkaa ihmiset levittämästä niitä juoruja. Katkaskaa niiltä siivet. Ihan oikeesti: Jos te kuulette musta jotain, niin sen sijaan, että laulelisitte niitä tarinoita eteenpäin, niin tulkaa hyvät ihmiset kysymään suoraan multa!!! Mä ymmärrän, että tällästä shaibaa kuuluu vielä yläasteel, mut c'mon LUKIOSSA!!! Meiän pitäis olla aikusii ihmisii, tai ainakin hyvin lähellä sitä ja tollanen on kaikkee muuta kun aikuismaista.  Ja siks toiseksee, se kenen kanssa mä millonki seurustelen tai se, miks mä jostakusta eroon ei kuulu kenellekkää muulle, kun mulle ja sille jätkälle.

Mä toivon, että tää on ainoo kerta kun mun tarvii tälläsestä asiasta huomauttaa. Ihan oikeesti ihmiset! Herätkää!!!
~Julia

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Olenko erityisherkkä ihminen (HSP)?

Lueskelin paria blogia, joissa puhuttiin erityisherkkyydestä ja rupesin sitten miettimään että olisinko mäkin HSP (Highly Sensitive Person). Mitä erityisherkkyys sitten tarkottaa? Wikipedia kertoo asiasta näin:
"Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermostollista ominaisuutta. Erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin. Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi. Erityisherkkien ihmisten kokemukset omasta herkkyydestään vaihtelevat. Herkkyydestä voi olla sekä hyötyä että haittaa. Erityisen herkät ihmiset ovat usein luovia, intuitiivisia, pohdiskelevia ja tunnollisia. Toisaalta he kuormittuvat muita helpommin esimerkiksi kiireestä, melusta ja negatiivisesta ilmapiiristä."

Oon aikasemmin kerran törmännyt käsitteeseen erityisherkkyys, mutta vasta nyt rupesin kunnolla tutkimaan asiaa. Se nimittäin selittäis aika paljon mun tuntemuksia. Mä olen ollut herkkä koko pienen ikäni. Loukkaannun kritiikistä ym erittäin helposti, koska otan sen käytännössä aina henkilökohtasesti, vaikka sitä ei oltais sellaiseksi edes tarkotettu. Samoin suutun tosi nopeesti ja välillä hyvinkin pienistä asioista. Loukkaantumisen ja suuttumisen takia muun muassa mua on kiusattu koulussa.

Herkkyyden lisäks mä stressaannun tosi helposti. Esimerkkinä koulutyöt: Jos on enemmän ku yks isompi projektityö mikä pitää tehä kouluun, niin välillä menetän yöunet sen takia, että stressaan niiden tekemisestä. Mulla on ongelma organisoida ajankäyttööni joten se vaan lisää mun stressiä. Stressin takia uuvun tosi nopeesti ja sit ku en pysty nukkumaa kunnolla ni sit oon päivisin tosi väsyny.

Mun kyky tuntea empatiaa on myös tosi vahva. Esimerkkinä se, että mulla on ihan älytön määrä pehmoleluja mun huoneessa vieläki ja nukun yhen pehmokoiran kanssa. Silti melkein aina kun meen nukkumaan, niin mul on tunne et mun pitäis ottaa ne muutkin pehmolelut viereeni ettei ne tuntis oloaa alempiarvosiks. Toinen esimerkki on mun lapsuudesta: Sain yleensä vappuna heliumpallon itelleni ja sehän kestää ihan pirun kauan. Sit kuitenki ku siit pallostaki alko helium olemaa vähissä, nii mun porukat yleesä tahallaa rikko sen, et se voitas laittaa roskii. Mä itkin joka kerta ku niin tehtii, koska säälin sitä palloa ja ajattelin että sitä sattuu.

Isossa ihmisjoukossa olo on mulle tosi epämukavaa. Siedän sitä hetken, mutta sitte on pakko päästä syrjemmälle ja olemaan vähän aikaa ihan yksikseen. Jos en pääse, niin saattaa iskeä paniikki. Samoin äkilliset kovat äänet on tosi epämukavia. Se selittynee mun yliherkällä kuuloaistilla. Erityisherkillä ihmisillä on ilmeisesti jokin aisti normaalia vahvempi. Mulla se on kuulo. Pystyn käymään esimerkiks konserteissa, mutta niiden jälkeen en voi hetkeen kuunnella mitään muuta kun hiljasuutta.

Entäpä sitten sosiaaliset suhteet? Jostain luin, että erityisherkillä naisilla tuntuu olevan tosi paljon miespuolisia ystäviä. Tää pätee myös muhun. Mulla on poikaystävä, mutta sen lisäks 2/3 mun ystävistä on vastakkaista sukupuolta. Jotenkin tuntuu, että luotan helpommin poikiin/miehiin kuin likkoihin, koska yleensä sillon vältän kaiken turhan draaman. Muutenkaan esimerkiks lapsena mua ei kauheemmin kiinnostanut leikkiä nukeilla tai kotia, vaan päiväkodissakin leikin aina poikien kanssa esimerkiks bionicleilla tai pelasin sählyä. 

Kaikki tunteet laidasta laitaan mä koen yleensä aivan järjettömän suurina. Kun suutun, niin mä suutun kanssa ja kunnolla ja kun rakastun, niin sekin tapahtuu ihan täysillä enkä voi rakkauden kohteesta päästää irti. Oon ehkä osittain sen takia myös todella omistuksenhalunen ja mustasukkanen Ristosta. Toki sallin sille tyttökavereita, mut jos se esim rupee puhumaan jostain sen vanhasta ihastuksesta niin mustasukkasuus iskee välittömästi, vaikka se on vannonut monen monituista kertaa, ettei kukaan muu tuu saamaa sitä multa. 

Tässä mun kokemukset erityisherkkyydestä. Onko täällä muita, joilla on samankaltasia kokemuksia? =)
~Julia