sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kiireiset kuulumiset

Mua ei ole taas hetkeen pieneen täällä näkynyt, pahoittelut siitä. Ekanakin mulla oli inspis niinsanotusti hukassa tossa viikolla ja toisekseen en olis edes ehtinyt kirjoittamaan, kun koko ajan oli asioita hoideltavana. Mulla oli jo ruotsin eka osio kokeesta perjantaina ja tuli kyllä seiskaluokka mieleen, kun oli niin helppo. Maanantaina mulla on terveystiedon koe, johon eilen ja tänään oon lukenut. Oon keksinyt kirjaston lukusalista paikan itselleni, johon täst edes menen aina lukemaan kokeisiin ym.

Torstai oli vapaa koulusta ja me mentiinkin mun porukoiden ja serkun (kohta 10v) kanssa ensin yhteen sushi-baariin (josta onneksi sai myös kiinalaista, itse kun en hirveämmin sushista pidä) ja sitten ooppera-talolle katsomaan muumi-balettia. Mielenkiintonen esitys.

Perjantaina pidin illan vapaata lukemisista ja päädyin sitten Markolle taas yöksi. Me ollaan kyllä hyvin monessa asiassa samanlaisia (mm. temperamenttisuus ja vetäytyvyys porukoiden/ryhmien ulkopuolelle), mutta yks asia meitä ainakin erottaa: Se ihminen on niin täysin aamuvirkku kun voi olla ja pääsee välillä hyvinkin helposti vaikka kuudelta ylös :P Mä taas oon ihan toista maata: Rakastan nukkumista ja aamuisin jos on aikaa niin vaan makoilen sängyssä kohtalaisen pitkäänkin ennen nousemista. Ja INHOAN aikaisia herätyksiä Dx

Tässä tais olla pääpointit tällä kertaa. Täytyy mennä kun on kohta taas yövalvoja/apuohjaaja/emäntäkoulutus. Nii joo ja sit illalla vielä taekwondon vyökoe, apua! Pitäkäähän peukkuja! Loppuun vielä pari kuvaa mun torstain asusta ja meidän pihan puskissa asuvasta siilipariskunnasta! :D Nähdään! =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti