sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

M18

Täällä taas, pienehkön tauon jälkeen. Tauko johtui tosiaan siitä, että vietin koko viime viikon Gotlannissa kielikurssilla ja siellä ei ollut konetta mukana. Alkuperäinen suunnitelma oli tulla pistämään kuvia sieltä (niitä on paljon), mutta lupasin kertoa siitä pikku yllätyksestä jos se toteutuu. Ja toteutuihan se, nimittäin kahden vuoden tauon jälkeen pääsin Jokioisille tapaamaan sellasta hiphop- ja breakdance ryhmää nimeltä M18. Jäsenistö siinä porukassa koostuu pääasiassa kroatialaisista ja brasilialaisista, mutta on siellä muutama suomalainenkin mukana. Ryhmän pääpaikka on tällä hetkellä Kroatiassa ja heillä on muutama kiertue vuoden aikana muualle Eurooppaan ja joka joulu Brasiliaan.

Miten mä sitten tutustuin tähän porukkaan? No mä pyörin tosi paljon meidän srk:n touhuissa mukana ja M18 on hengellinen tanssiryhmä. Meidän srk:n ulkomaanyhteyksiä hoitava henkilö tiesi, että mä tanssin ja sitä kautta informoi mulle sillon 2013, että tällänen porukka olis tulossa käymään Keravalla. No tottakai mulla heräs uteliaisuus, mutta koska heidän Suomeen tuloon oli vielä aikaa, niin päätin sitten metsästää porukan koreografin, eli Diegon facebookista ja tutustuu heihin jo etukäteen vähän lisää ja tässä ollaan. Mulla on Diegon lisäks pari muutakin tosi läheistä ystävää tossa ryhmässä, mutta Diego taitaa olla ainoa jonka kanssa oon yhteyksissä ympäri vuoden.
like a brother to me <3


Mulla on varmaan ikuisena unelmana päästä liittymään tohon ryhmään, mutta mun tanssitaidot ei vaan riitä. Mä en aio kuitenkaan antaa periksi. Ehkä nyt, kun valmistun ens keväänä, niin mulla on enemmän taas aikaa ja voin ottaa tanssitunteja useemmin, kun vaan kerran viikossa. Kyky oppia nopeesti on tossa ryhmässä äärimmäisen tärkeä ja mä en vielä opi riittävän nopeesti. Oon saanut erittäin suorasanaista palautetta mun taidoista muutamalta ryhmän jäseneltä. Ennen vetäsin herneen nenääni samantien, mutta nykyään osaan arvostaa suorasanaisuutta. Miten mä voisin oppiakaan jos en tietäis missä teen väärin?


Mä ihailen harvoja ihmisiä, mutta M18 porukka on kyllä sellanen, että ei sitä vaan voi olla ihailematta! Oon niin onnellinen, että mut sillon kaks vuotta sitten näihin ihmisiin tutustutettiin, olisin muuten missannut niin paljon.

Alkoiko M18 kiinnostamaan? Lisää infoa löytyy täältä. Täältä pääset myös katsomaan tanssiryhmän aikaisemmista esityksistä tehtyjä videoita.

Mä palailen päivän, pari sisällä takasin tänne. Pitää ne Gotlanninkin kuvat saada teidänkin nähtäviksi =)

~Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti