torstai 13. elokuuta 2015

Minäkö kaunis? Enpä usko

Tää teksti seisoi mulla monta päivää luonnoksissa. Halusin kirjoittaa aiheesta ja mulla oli paljon sanottavaa. Kuitenkaan en saanut ajatuksiani niin selkeiksi, että olisin pystynyt heti tämän kirjoittamaan. Joka tapauksessa tässä tulee.
Löysin Pancake Palace- blogista postauksen jossa blogin kirjoittaja pohtii sitä, miksi ihmistä haukutaan saman tien itserakkaaksi, jos hän pitää itseään kauniina. Toisinkuin minä, hän oikeasti pitää itsestään ja tietää näyttävänsä hyvältä. Mielestäni se on kaikkea muuta, paitsi itsekeskeisyyttä.


Valitettava tosiasia on, että median jatkuvat paineet ja se yhdeksän vuoden koulukiusaaminen, varsinkin viimeksi mainittu, on aiheuttanut mulle sen, etten pidä itseäni kauniina. Katson todella usein hyvinkin kateellisena muiden bloggareiden kuvia, jotka ovat lähestulkoon kuin muotilehdistä otettuja. Sitten katson omia kuviani ja tuntuu, että vaikka kuinka yritän, niin en ikinä onnistu niissä likimainkaan niin hyvin, kuin seuraamieni blogien kirjoittajat. Voi olla, että joku toinen on toista mieltä. Tosi asia kuitenkin on se, että mun itsetunto on vaan edelleen niin pahasti pakkasen puolella, etten vaan osaa nähdä itseäni kauniina.

Toinen, mikä valitettavasti aiheuttaa painetta, on facebookin kuvat ja niistä ykkösenä profiilikuva. En ole kerjäämässä huomiota, siitä ei ole kyse, mutta en tiedä onko kyse ihmisten suosimisesta vai mistä, mutta saan hyvin hyvin harvoin mitään kehuja profiilikuvastani. Tykkäyksiä tulee, mutta niitäkin paljon vähemmän, kuin monella muulla. En vain voi olla vertailematta tätä asiaa. Tiedän, että se on tyhmää, mutta en vain voi olla vertailematta itseäni ulkonäöllisesti toisiin. Todennäköisesti siihenkin vaikuttaa menneisyyden traumat ja haukkumiset. Sain varsinkin yläasteella jatkuvasti kuulla olevani joko ruma, tai läski tai sitten molempia. Sellainen ei parane hetkessä.


Miksi olen ottanut näin paljon paineita ulkonäöstäni? Siihen en osaa vastata. Ennen en esimerkiksi joitain spesiaaleja tilaisuuksia lukuunottamatta meikannut käytännössä koskaan. Nykyäänkään en käytä paljon, mutta lähestulkoon joka kouluaamu ainakin tulee sitä ripsiväriä ja poskipunaa vedettyä kasvoihin. En oikeasti tiedä miksi. En vain osaa lähteä enää ihmisten ilmoille ilman sitä. Poikkeuksena tietysti rannalle tms meno tai esimerkiksi harrastukset, joissa hikoilee niin paljon, että meikki valuisi joka tapauksessa pitkin kasvoja.



Nämä muutama kuva, joita tänne pistin, ovat niitä harvoja minusta otettuja, joista jopa pidän. Totta kai mullakin on niitä päiviä, kun pidän ulkonäöstäni eikä esimerkiksi hiusteni oma elämä ole niin häiritsevää, mutta näitä päiviä ei hirveästi nykyisin ole. Ehkä joskus tulevaisuudessa taas, kun olen saanut itsetuntoni taas plussan puolelle. Mutta te lukijat, älkää olko näin hölmöjä kuin minä. Älkää ottako somen tai median takia paineita ulkonäöstänne, se kun ei ole mitään muuta kuin tyhmää. Ja varsinkin meidän vaatimattomien suomalaisten pitäisi oikeasti oppia kehumaan itseään ääneenkin, eikä heti pitää sellaista itsekeskeisyytenä. Ei se tarkoita sitä! Itsestään pitää saada olla ylpeä ilman tuomitsevia katseita.

~Julia

4 kommenttia:

  1. Hieno teksti, puhut niin täyttä asiaa! Toivottavasti itsekin ottaisit oppia omista sanoistasi :) (ps tulee niin kauheen fame olo, kun näkee oman blogin linkattuna toisen blogiin tai ylipäätään inspiroi muita bloggaajia, jee!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ja joo mä yritän parhaani mukaan ^^ Ja joo, voin kuvitella ton tunteen! :D

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! Pystyn allekirjoittamaan samoja tunteita omalla kohdallani. Se on suuri vääryys, että kiusaajat ovat vaikuttaneet itsetuntoosi. 9vuotta kestävä kiusaaminen varmasti jättää jälkiä. Persoonallisuus on kaunista! Mielestäni sun pitäis oikeesti pitää ulkonäöstäsi, koska se on kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aws, voi kiitos :) sun kommentti piristi mun päivää (iltaa) tosi paljon :)

      Poista