Pitkä pitkä pitkä tauko taas kirjottamisessa, älkää kysykö miksi. Kouluasiat ym on vienyt multa kaiken ajan. Nyt kuitenkin asiaan.
Harvemmin elokuva, tai dokumentti aiheuttaa mussa mitään älytöntä tunneryöppyä. Toki aiheesta riippuen se saattaa herättää iloa tai vihaa, mutta ei sillä tavalla, että tuntuu kuin sisälläni voisi räjähtää. National Geographic kuitenkin esitti elokuvan, joka sai juuri tuon edellämainitun olotilan heräämään minussa. Elokuvan henkilöstä, jonka kaikki vähänkin uutisia seuraavat mitä todennäköisimmin tietävät: Malala Yousafzai.
Siltä varalta, että tekstin lukee joku, jolle nimi ei kuitenkaan sano mitään, kerron hänestä hiukan. Malala Yousafzai on siis pakistanilainen, nykyisin 18-vuotias tyttö, joka tunnetaan lasten oikeuksien puolestapuhujana ja blogiaktivistina. Hän on myös kaikkien aikojen nuorin Nobelin rauhanpalkinnon saanut.
Tuskin kenellekään enää tässä vaiheessa tarvitsee erikseen kertoa, mikä Taliban-liike on. Tämä kyseinen ääri-islamistinen liike ei voi sietää tyttöjen kouluttautumista, saati että tyttö korottaisi ääntään ja puhuisi kameroiden edessä ei vain rohkaisevasti koulun käynnistä muille tytöille ja ylipäätään lapsille, vaan vielä Talibania ja sen jäseniä vastaan. Tämän Malalakin sai huomata ollessaan matkalla kouluun. Talibanin edustaja tunkeutui Malalan koulubussiin ja ampui häntä ja paria hänen koulukaveriaan ja miltei onnistui tappamaan heidät. Luojan kiitos Malala selvisi (muiden kohtaloa en tiedä). Luojan kiitos Malala myös jatkoi kampanjointiaan ja puhumisiaan kameroiden edessä. Hän yksin on jo saanut paljon aikaan.
Jos kirjoittaisin tätä esimerkiksi juuri Pakistanissa, minut pyrittäisiin vaimentamaan käytännössä keinolla millä hyvänsä. Kirjoitanhan Talibania, ISIStä ja muita äärijärjestöjä vastaan. Onneksi kirjoitan kuitenkin Suomessa, missä (ainakin vielä) on hyvin laaja sananvapaus. Minä en nimittäin pysty olemaan tällaisesta asiasta hiljaa. Kuka minut tuntee, tietää että olen aika räiskyvä persoona ja suutun välillä liiankin helposti. Mikään ei kuitenkaan saa minua yhtä raivostuneeksi, kuin epäoikeudenmukaisuus.
Ai mikä epäoikeudenmukaisuus? No se, että kiitos näiden radikaalijärjestöjen, hyvin moni tyttö ei pääse kouluun. Ääri-islamistiset vetoavat uskontoonsa ja sanovat, ettei koulutus hyödytä tyttöjä. Väärin! Ajatus tyttöjen koulunkäynnistä pelottaa radikaaliliikkeitä ja heidän jäseniään. Silloinhan tytöt oppisivat oikeuksistaan ja alkaisivat myös puolustaa niitä. Tämä tarkoittaisi sitä, että äärijärjestöjen valta katoaisi. Tämän vuoksi esimerkiksi koulujen räjäyttäminen ympäri islamistisia valtioita on käytännössä arkipäivää ja tyttöjä uhataan tappamisella, jos he menisivät kouluun. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua!
Ihannoin Malalaa, koska päivänselvästä uhasta huolimatta, hän uskaltaa avata suunsa ja sanoa miten asiat ovat. Näitä kuuluvia ääniä tarvitaan lisää, sillä tavoin Isiksen, talibanin ynnä muiden valta heikkenee. Helpommin sanottu, kuin tehty, tiedetään. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, ei edes se, että nämä ihmisoikeuksia polkevat, järkyttävää tuhoa aikaansaavat ääriliikkeet saataisiin romutetuksi.
~Julia
ps: Älkää huolestuko, kuulette kyllä pian taas kuulumisia minusta ja blogin ulkonäkökin tulee kokemaan pienen muutoksen lähiaikoina. Pysykää siis mukana :)
